Palkeet - kokonaisvaltaista näkyvyyttä resurssitilanteeseen

Tuotetta kehitetään jatkuvasti asiakaspalautteen pohjalta ja kehitysehdotuksia on saatu nopeasti käyttöön Palkeiden ympäristöön. - Nisse Rimpilä

Palkeiden projektisalkussa on tällä hetkellä yli sata projektia. Projektit ovat tyypillisesti monen osapuolen yhteisprojekteja ja esimerkiksi käyttöönottoprojekteja toteutetaan erissä useammalla asiakkaalle yhtä aikaa. Aikaisemmin Palkeiden projektisalkkua resursoitiin pääosin Excelillä ja resursoinnin kokonaiskuva useampaa rinnakkaista projektia tekevien tiimien osalta oli erittäin vaikea koota ja ylläpitää, kertoo palvelupäällikkö Nisse Rimpilä Palkeiden Projektipalveluista.

Vuoden 2015 alusta Palkeet on resursoinut projektisalkkuaan Silverbucketilla. ”Silverbucketin käyttöönotto oli nopea ja sujuva, eikä sovelluksen käyttöönotto vaatinut raskasta kouluttautumista tai perehtymistä. Käyttöönotto aloitettiin käyttöönottoprojektien resursoinnissa ja kokemusten perusteella käyttöä ollaan laajentamassa muihin projekteihin”, kertoo Rimpilä.

Resursointityökalun käyttöönotolla Palkeet tavoitteli selkeää kuvaa kokonaisresursointiin sekä parempaa ennustettavuutta. Tavoitteena oli myös tehdä resurssiriskit ja mahdolliset lisäresursointitarpeet paremmin näkyväksi. Rimpilän mukaan Silverbucketin käytöllä tavoitteet ovat täyttyneet hyvin. ”Yhteistyö Silverbucketin kanssa on erittäin ketterää ja joustavaa. Tuotetta kehitetään jatkuvasti asiakaspalautteen pohjalta ja kehitysehdotuksia on saatu nopeasti käyttöön Palkeiden ympäristöön."

Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus (Palkeet)

Valtiovarainministeriön alaisuudessa toimiva Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus (Palkeet) tarjoaa asiakkailleen talous- ja henkilöstöhallinnon perus- ja lisäpalveluja sekä asiantuntijapalveluja. Palkeiden asiantuntijapalvelut liittyvät talous- ja henkilöstöraportointiin sekä projekteihin. Projektipalvelut tuottavat palvelutuotannolle ja asiakasvirastoille Kieku-käyttöönottojen asiantuntija- ja konversiopalveluita, projektisalkunhallintapalvelua sekä vastaavat erityyppisten projektien tehokkaasta läpiviennistä.

Palkeiden asiakkaina ovat lähes kaikki valtionhallinnon virastot ja laitokset. Palkeet toimii Joensuussa, Hämeenlinnassa, Mikkelissä ja Porissa.

Lisätietoja

Silverbucket Oy 

Kristina Forsström 

kristina.forsstrom@silverbucket.fi, 050 360 7968

Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus (Palkeet)

Nisse Rimpilä

nisse.rimpila@palkeet.fi, 02955 62026

Näe pitkälle