29.4.2019

Ensitunnelmia Silverbucketilla

Normaali työpäiväni starttaa pyörämatkalla kohti Tampereen keskustaa. Silverbucketin toimisto sijaitsee Hämeenkadun varressa, joten tällainen itäsuomalainenkin löytää perille varsin näppärästi vain muutaman Tampereella vietetyn kuukauden jälkeen. Rappuset ylös noustuani avaan oven uusiin toimistotiloihimme. Huomioni kiinnittää korkea puinen ovi, joka huokuu 50-luvun henkeä. Ensimmäisenä aamulla paikalla on yleensä aina toimarimme, supermies Tuomas, markkinointiekspertti Reija ja devaajatiimistä Antti. Muita työntekijöitämme alkaa valumaan paikalle tasaisesti. Silverbucketilla on käytössä liukuva työaika, joten jokainen voi tulla toimistolle itselleen parhaimpana hetkenä, ellei sitten satu työskentelemään etänä. ”Morotan” kaikkia, kuten paikalliseen tapaan tuntuu kuuluvan, ja käyn hakemassa kupposen kuumaa. Näistä lähtökohdista on hyvä aloittaa työpäivä.

Minun pääasiallinen tehtäväni on avata Silverbucketille uusia asiakkuuksia ja myöhemmin, kun portfolio on kehittynyt tarpeeksi suureksi, keskittyä hoitamaan niitä. Lisäksi teen avustavia tehtäviä markkinoinnin parissa ja kokemuksen karttuessa pääsen kouluttamaan asiakkaitamme. Aamupäivä kuluu sähköpostia tiiraillessa ja asiakkuudenhallintajärjestelmää tutkiskellessa. Moderneilla työkaluilla ja järjestelmillä on mukava tehdä töitä, ja tämä näkyy myös asiakkaille tehokkaampana palveluna. Onpa minulla kokemusta sellaisistakin järjestelmistä, joissa asiakastapaamisen sisältö oli mahdutettava viiteenkymmeneen merkkiin. Ei kovin tehokasta ja moni tärkeä asia jäi kirjaamatta ylös. Myös selkäni kiittää, sillä ergonomiaan on panostettu. 

Sisäiset palaverimme sijoittuvat useimmiten aamupäiviin. Silverbucketilla pyritään pitämään palaverit lyhykäisinä ja tehokkaina. Palaverilla on tietty agenda ja tavoite, ja yhdessä pohdimme, kuinka tuohon tavoitteeseen päästään. Kaikkien ehdotuksia ja ideoita kuunnellaan. On hienoa, että kaikki työntekijät voivat osallistua ideointiin ja auttaa yritystä kehittymään entisestään. Joskus palaverit ovat puhtaasti sisäistä viestintää varten, jolloin esimerkiksi kehitystiimi antaa tiedot uusista ominaisuuksista myyntitiimille. Minulle on jäänyt sellainen fiilis, että Silverbucketilla tiedetään hyvin minkä asioiden kimpussa kukakin painiskelee. Läpinäkyvyys ja informaation kulkeminen sujuvasti tiimien välillä on erityisen tärkeää.

Iltapäivä menee pitkälti puhelimen ääressä. Otan yhteyttä potentiaalisiin asiakkaisiin, ja keskusteluiden kautta pyrin selvittämään, voitaisiinko me auttaa projektien resursoinnissa ja projektisalkun hallinnoinnissa. Lähestymistapamme on asiakaslähtöinen. Pyrimme aina kuuntelemaan asiakasta ja ratkaisemaan heidän ongelmansa resursoinnin tiimoilta. Tämä on mielestäni Silverbucketin myyntitiimin vahvuus. Vielä toistaiseksi lyhyen b2b työkokemukseni jälkeen voin sanoa, että b2b maailma ja myyntiprosessi eroavat hyvin suuresti b2c maailmasta. Yksi suuri ero on kaupantekoajassa. Prosessit voivat olla pitkiä, koska organisaatiot ovat suuria ja monesti iso ratas pyörii hitaasti. Työkalun vaihto ei välttämättä ole yrityksen prioriteettilistan kärjessä. Tämä vaatii myyjiltä pitkäjänteisyyttä ja järjestelmällisyyttä. Muitakin mutkia voi tulla matkaan, kuten oikeiden päättäjien tavoittaminen, yritysten budjettisuunnitelmat ja konsernin linjaukset.

Loppujen lopuksi ensimmäiset kuukauteni Silverbucketilla ovat sujuneet mainiosti. Perehdytys alkaa olemaan loppusuoralla, ja olen päässyt mukaan asiakaskentälle. Työilmapiiri täällä on loistava ja huumori herkässä. Työvälineet ovat viimeisintä huutoa, tarjolla on välipalaa ja kerran kuukaudessa meillä käy hieroja.. vain muutamia kivoja asioita mainitakseni. Kaikki tämä kertoo siitä, että työntekijöistä halutaan pitää kiinni, ja että heitä arvostetaan. On rakennettu sellainen työpaikka, jonne on mukava saapua maanantaiaamuna. Minulla ainakin on sellainen tunne.

Kevätaurinko on alkanut sulattaa lumia ja järviä jo ympäriltämme. Tätä onkin jo odotettu. Minut voipi tavata muutaman viikon päästä Silverbucketin asiakastilaisuudessa Helsingissä, ja kesäkuussa edustan Silverbuckettia 3PMO tapahtumassa. Tapaamisiin!

Tanelin kuva

Taneli Ikonen
Key Account Manager


Tilaa uutiskirjeemme