Uutiset

Vuosikatsaus 2018 – kasvun ja kansainvälistymisen vuosi

Tuomas Mikkola
Project Business Consultant
Silverbucket vuosi 2018

Jälleen on saatu yksi vuosi päätökseen, ja on aika vähän muistella menneitä. Silverbucketin vuoden 2018 teemana oli kasvu sekä ulkomaan markkinat.

Silverbucketin tarina lähti liikkeelle vuonna 2011, jolloin kolme perustajajäsentä lähtivät kehittämään ratkaisua projektiorganisaatioiden resurointiprosessin auttamiseksi. Tällaista palvelua kun tuolloin markkinoilta ei vielä löytynyt. Tämän teeman ympärillä olemme tehneet kovasti töitä viimeiset kahdeksan vuotta, pala palalta kehittäen ohjelmistoratkaisua asiakkaidemme projektien henkilösuunnittelun tueksi. Alkuvuosina lähdimme luonnollisesti liikkeelle kotimaasta, mutta kulunut vuosi merkitsi ennen kaikkea isoa askelta Suomen rajojen ulkopuolelle.

Suomella on aina erityisasema Silverbucketille. Haluamme kuitenkin päästä auttamaan myös kansainvälisiä asiakkaita heidän resursointihaasteissaan, ja kasvun rajat tulevat ennemmin tai myöhemmin kotimaassa vastaan. Siksi erityisenä painopisteenä viime vuonna oli jälleenmyyjäverkoston rakentaminen. Vuoden aikana solmimme kumppanuussopimukset Iso-Britanniassa sekä Sveitsissä, näiden lisäksi saatiin käyntiin useita tunnusteluita uusien kumppanikandidaattien kanssa. Uusien kumppaneiden kautta olemme saaneet jo mielenkiintoisia ovia auki, ja tehneet yhden selkeän havainnon: projektiliiketoiminta on kovin samanlaista maasta riippumatta. Silverbucketilla on paljon annettavaa myös kansainvälisillä markkinoilla!

Kuulemme asiakkailtamme säännöllisesti erinomaisia ajatuksia uusista tuoteominaisuuksista. Näiden palautteiden innostamina teimme viime vuonna merkittävän askeleen uusille poluille, käynnistäen uusien tuotteiden kehitystyön. Ensimmäisiä prototyyppejä uusista tuotteista on jo syntynyt ja alkuvuodesta lähdemme etsimään pilottiasiakkaita uusien tuotteiden testaajiksi. Näistä teemoista kerromme lisää lähitulevaisuudessa!

Myös viime vuoden talousluvut näyttivät kasvua. Liikevaihto ylitti 1,4 miljoonaa euroa, kasvua edellisvuoteen verrattuna oli 41 %. Liikevaihdon kasvun painopiste siirtyi jo viime vuonna ulkomaiden suuntaan, erityisesti Ruotsissa vuosi 2018 tarkoitti lopullista läpimurtoa.

Alkuvuosien yhden jalan – resursointityökalu suomalaisille asiakkaille – sijaan seisomme usealla tukijalalla. Tarjoomassamme on useampia tuotteita, ja toiminta-alueenamme yhden sijasta useampia maita. Tästä on erittäin hieno jatkaa uuteen vuoteen 2019!

Tuomas Mikkola
toimitusjohtaja

Silverbucket on paras resurssienhallintatyökalu projektiliiketoimintaan.

Ota yhteyttä niin kerromme lisää!

Lue lisää uutisia ja kirjoituksia

Liity +25 000 tyytyväisen Silverbucket-käyttäjän joukkoon

Valitse paras työkalu projektien resursointiin.

Et tarvitse luottokorttia

Pääset heti kokeilemaan.